lauantai 29. maaliskuuta 2014

Istuntaa ja muita juttuja

Jee, vihdoinkin on tulossa hyvinkin kuvapainotteinen postaus ja yksi videokin löytyy. Olin viime viikolla Dixien kanssa kahdella tunnilla, maanantaina ja keskiviikkona. Keskiviikkona harjoiteltiin taivutuksia pysähdyksessä ja käynnissä, jotka sujuivat tosi hyvin. Tehtiin myös paljon ravityöskentelyä ja Dixie tuntui kivalta.

Perjantaina menin kaverini kanssa tallille ja käytiin Dixien ja erään muun tallilaisen kanssa pieni maastoreissu ja sitten mentiin maneesiin halter-treeneihin. Dixie toimi näissäkin hienosti ja oli myös kiltisti kaverini kanssa, jonka annoin tehdä pari halter-rataa. Tässä alla pieni video, kun lopuksi päästin Dixien vähän juoksemaankin. Kuvasimme vaan toiseen suuntaan, vaikkakin tietysti kummatkin suunnat tuli juoksutettua.

                                                    
 
Ja tänään päästiinkin sitten pitkästä aikaa kentälle treenaamaan. Nyt ollaan oikeastaan vain treenattu maneesissa ja käyty maastossa, joten oli ihan huippua päästä kentälle ratsastamaan. Dixiekin tuntui tykkäävän.
 
 
Dixie nauttii auringosta

Blingbling!


Äiti ratsasti ennen minua, joten aloitin melkeinpä heti hommat kun pääsin selkään. Taivuttelin sitä ensin tötteröillä käynnissä ja sitten ravissa. Halusin, että poni taipuisi kaulastaan hyvin molempiin suuntiin ja kantaisi itsensä silti hyvin. Se oli tosi mukava tänään, ravasi juuri niin kauan kun halusin ja teki ravissa hyvin tiukatkin käännökset. Muoto tänään oli välillä aika kadoksissa ja Dixie olisi halunnut höntsäillä pää polvissa, mutta tötterökahdeksikkojen avulla sen sai menemään paremmin.

Olin tarkkana istunnan kanssa jo heti alkuun


Tässä tämä virhe mikä vieläkin välillä ilmenee mulla. Tuo jalkojen "koukistus"

Keskityin mahdollisimman paljon istuntaani, että selkä olisi suorana ja ryhti muutenkin hyvä. Katse pois hevosen niskasta ja jalat suorina alaspäin. Onnistuin ihan hyvin muiden kanssa, mutta katse vieläkin tuntuu välillä olevan enemmän ponin niskassa kuin menosuunnassa ;)


Tässä teen spiniä


Tällaisen istunnan kun saisin aina pidettyä, olisin niin tyytyväinen!

Ratsastuksesta jäi oikein hyvä fiilis! Poni oli tosi hienona. Ja vaikkei edes kovin raskasta treeniä tehty, Dixie oli silti hionnut. Nyt loppuun ponin omia erikoisia ilmeitään, joita se taas tänään väläytteli.

Kärsämobiili palveluksessanne

Ponia väsyttää <3

Ihanuus <3
Mitäs tykkäsitte, kun nyt oli kunnolla kuvia? :) Mistä pidit, mistä et? Mitä voisi parantaa?

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ratsastelua ja paljastus video ahmatista

Dixiellähän epäiltiin viime viikolla kaviopaisetta, mutta se ei kuitenkaan ollut kyseessä. Dixiellä ei ole koskaan ollut takajaloissa kenkiä, vain etujaloissa, mutta nyt huomasimme, että se tarvitsee kengät takajalkoihinkin. Ollaan kuitenkin maastoiltu nyt aika paljon, joten se oli varmasti kuluttanut takakavioita. Torstaina kuitenkin poni sai kengät takajalkoihinkin ja arkominen loppui heti. :)

Tyytyväiset!

Eilen eli lauantaina olin Dixien kanssa tunnilla. Menimme ensin alkukävelyt ja sen jälkeen teimme muutamat ykkös-kakkos pivotit. Yritin muistaa kaikki tärkeät asiat Dixien kanssa pivotteja tehdessä: käsi reilusti ja avaavasti sivulle, selkä suoraksi ja pohje taakse. Kummatkin suunnat sujuivat ihan hyvin, vaikka mulla onkin selvä puoliero, kumpaan suuntaan istun ja teen ne paremmin. Pitää siis ahkerasti harjoitella sitä toista puoltakin.

Sitten aloimme tehdä tehtävää, missä menimme uraa pitkin ja aina opettajan huutaessa seis pysäytimme ja teimme spinin ja vaihdoimme suuntaa.  Käynti piti korjata hiljaiseksi, pysähdykset teräviksi ja spinit piti tehdä paikallaan. Yleensä ennen kun olen ratsastanut hiljaista käyntiä, se on ollut välillä hiljaista, mutta pikku hiljaa kiihtyi. Eilen se oli kuitenkin useimmiten ajasta ihmeen hiljaista ja mukavaa. Hieno poniini :)

Pysähdykset ovat meillä aina olleet helppoja, jo pelkkä wow:n sanominen saa Dixien pysähtymään. Spineissä taas oli aluksi ongelmia, kun en heti muistanut ideaa. Yritin kokoajan pitää kädet etukaaren vieressä, että tekisin koko spinin jalalla, enkä yhtään kädellä. Dixie tahtoi liikkua eteenpäin, eikä hetkeen tullut paikallaan pysyviä spinejä. Jossain vaiheessa kuitenkin hoksasin, että mitä enemmän istun "takaosan päällä" eli nojaan reilusti taakse, sitä paremmin spinit sujuivat. Lopuksi tuli kaksi tosi hyvääkin, mistä olen tyytyväinen!

Hetken päästä tehtiin tätä samaa tehtävää ravissa. Aluksi Dixie tuntui vähän laiskalta, mutta hetken ravattua se siitä virkenikin. Oli hauska istua ponin niin tasaisessa ravissa, josta pidän ihan äärettömästi. Sain sen välillä myös pyöristymään ja muutenkin se kuunteli oikein hyvin. Oli siis todella kiva tunti, Dixie sai paljon kehuja ja haleja ja porkkanoita porkkanavenytyksien myötä. Olin jopa niin tyytyväinen, että otin sen toisen riimun kotiin ja lupasin pestä sen sille. :D (Huomio Dixie. Mene jatkossakin hyvin, niin mamma kiillottaa varusteitasi. ;) )

 
Tuossa on muuten  paljastusvideo Dixiestä. Sillä on omia heiniä karsinassaan, mutta naapurin heinäverkon heinät on jostain syystä paljon parempia..? ;)
 
Taas valittelen kuvien puutetta, kyllä tässä pian niitäkin on tulossa. Nyt jatkamme treenailuja ja 5.4 onkin luvassa heppamessut. Ketä muita on tulossa? :)

torstai 13. maaliskuuta 2014

Voi ponny minkä teit!

Taas on ollut postailutaukoa, syvät anteeksipyynnöt! Innostusta olisi ollut kirjoittaa, mutta kuvien puutteen takia en ole sitten saanut aikaiseksi mitään. Tämäkin postaus on täynnä tuoreita kännykkäkuvia, mutta tekstiä onkin sitten sitäkin enemmän.

En ole varmaan muistanutkaan teille esitellä, mutta tilasin Dixielle uuden otsapannan tylsän vanhansa tilalle. Kuva ei ole edukseen, otan mahd, pian parempia, mutta kyseessä siis blingbling otsapanta, jonka teki tämä blogi. Me tykkäämme ihan hirveästi, kiitos vaan paljon! :) Kyllä nyt ponilla yksi timanttivaruste olla pitää ;D

Maanantaina tarkoitukseni oli mennä Dixiellä tunnille. Heti kun hyppäsin selkään ja otin pari askelta käyntiä, huomasin, että joku on oudosti. Todettiin sitten, että poni ontuu ja keskeytin tunnin. Asiantuntevampien ihmisten mielestä kyseessä saattoi olla kaviopaise.

Eläinlääkäri tuli keskiviikkona ja kyseessä mitä luultavammin on seinämäkaviopaise. Nyt ei voi muuta kuin odotella. Ihmettelen kyllä, miten tuo poni saa itsensä aina kipeäksi. Joulun aikaan ja tammikuussa oli tuo jalka probleema minkä takia käytiin klinikallakin asti ja nyt kaviopaise.

Samaisena päivänä eli keskiviikkona menin sitten pitkästä, pitkästä aikaa tuntihevosella tunnilla. Olikin ihan älyttömän kivaa, koko tunti oli todella hauska. Laukkasin varmaan yli puolet tunnista tehden pysäytys-peruutus-ykkös/kakkospivotti käynnissä/sitten ravissa ja sitten laukannosto tehtävää. Laukkasin siis todella paljon ja oli ihan huippua ja pivotitkin sujui tosi kivasti. Tuli todella hyvä mieli ja motivaatiopuuska, että noin vielä ratsastan Dixienkin menemään. :D

Tänään menin ponin kanssa varovaiselle talutusmaastolle. Poni oli rento ja iloinen. Annoin sen välillä pysähdellä syömäänkin ja välillä sillä oli kauhea halipula (näkyy kuvista!) Mukava maastokävely oli siis kaikin puolin, mutta toivotaan että tuo poni tulisi mahdollisimman pian kuntoon, että päästäisiin taas jatkamaan treenailuja.

 
Nättimys <3
Hevosílle on hevoskuiskaajia, Dixie vissiin on ihmiskuiskaaja ;) Anteeksi kamala ilmeeni mutta en jaksanut alkaa sutata naamaa ja pakko tää oli kuitenkin laittaa, kun Dix on niin hauska. Teki tota useemman kerran :D

Ihan huippumaastot. Viikonloppuna oltiin tuolla ihan ratsastaenkin. :)

 




Tuossa siis kuvapläjäys tämän päivän samoilusta, ei kauhean korkealaatuisia kuvia, mutta toivottavasti edes tunnelma välittyi. Lenkin jälkeen pesin Dixien jokaisen jalan ja harjasin sen hyvin sen syödessä heiniä. Huomenna taas uudelleen tallille kävelyttämään sitä. Tällä viikolla olen joka päivä ollut tallilla ja niin loppuviikosta varmaan myöskin tulen olemaan. :)

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Linssilude kameran edessä

1. Muuten mielestäni ihan kiva kuva, mutta Dixien läsi on "puhkipalanut" salamasta, enkä saanut tätä muokkaamallakaan oikein korjaantumaan.

2. Lempparikuvani! Tosin tässäkin tuon läsin valkoinen on todella kirkas, mutta muuten pidän todella paljon. Voisi olla ihan edustava kuva sukupostiinkin laittaa, jos Dixiellä olisi karvat kaulassakin.

3. Ja tässä läsi katoaa taustaan ja hevonen näyttää niin lihavalta, että huh! Huono kuvakulma siis. :D Kuitenkin laitoin tämän siksi tänne, kun ponilla on niin lempeä ilme.

4. Tämäkin kuva voisi olla vähän vähemmän kirkkaampi, mutta silti jollakin tavalla kiva. Tyytyväinen olen siihen, miten hevonen erottuu taustastaan.

5. Harmaana melko samanlainen kuva, ei kuitenkaan sama kuin ylempi. Riimu ja läsi jäivät taas liian kirkkaiksi.

Dixiellä oli tänään kaikin puolin kiva päivä: halteria maneesissa, kiva maastolenkki heppakaverin kanssa ja kameran edessä poseerausta. Huippu heppailu päivä siis. Tai itseasiassa koko viikko on ollut oikein hyvä: ratsastaessa on sujunut tosi hyvin ja tänään halterissakin poni oli hirveän kevyt ja keskittynyt. :)

Teidän mielestä paras kuva? Jos jollain on jotain kuvausvinkkejä antaa, niin saa ehdottomasti sanoa! :)