sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ihania bannereita

Yllättävän moni viitsi tehdä minulle bannerin, kiitoksia kaikille! Itse en osaa valita, minkä laitan nyt ensiksi, joten te lukijat saatte valita ensimmäisen bannerin, joka blogia tulee koristamaan. Jokaisen bannerin alla on kiitokseksi tekijöille arvostelu heidän blogeistaan.


1. Tekijä: Punaturkit -blogi


2. Tekijä: Punaturkit - blogi

 

Vallu teki minulle kaksi kivaa banneria, joiden erona on Ja-merkki. Vallu sanoikin itse pitävänsä enenmmän toisesta, eli & merkillisestä bannerista. Olen myös samaa mieltä, että & sopii tuohon paremmin kuin pelkkä ja. Banneri on yksinkertanen, mutta kaunis ja hauskasti suunniteltu että sininen topin väri sopisi tekstiin. Muotoilusta muutenkin pidän, kiitos Vallulle näistä kahdesta bannerista.

Vallun blogiin pääset tästä . Aluksi Vallun blogissa huomio kiinnittyy banneriin, joka on muuten mustavalkoinen, mutta keskellä oleva koira on jätetty värikuvaksi. Mielestäni erittäin omaperäistä. Bannerin fontti ja gadgettien fontti saisi mielestäni olla vähän selvempää, vaikka itsekin pidän kaunokirjoituksesta. Muuten pidän värimaailmasta, koska se on sopivan rauhallinen, mutta ei tylsä.

Postauksia tulee sopivasti, jonakin kuukausina enemmän kuin toisina. Niiden laatu on erittäin hyvä ja kuvat usein tosi hienoja. Usein esimerkiksi en jaksa blogeista kysymyspostauksia lukea, mutta tämän blogin samaisen postauksen jaksoin mukavan kirjoitustyylin takia. Hymiöiden käyttö on sopivaa enkä kirjoitusvirheitä bongaillut. Esittelysivut olivat myös hyvät, ei liian pitkät, joten ne oli helppo lukea. Lukijaksi kohta on myös tosi hyödyllinen, eikä tuollaista samanlaista ole monissa blogeissa näkynyt. Todella kivalta vaikuttava blogi siis! :)


3. Tekijä: Hidas mutta edelläsi - blogi


Sitten Liisan tekemä banneri. Pidän tästäkin paljon, kuvat ovat kivoja ja mielestäni myös asettelu hyvä. Ihana tuo haaleasti näkyvä laiduntava Dixie fontin takana. Pidän juurikin tuolla lailla haaleasti näkyvistä kohdista bannereissa. Mielestäni tässäkin erittäin hienosti onnistunut toteutus, kiitos Liisa!

Liisan blogiin pääset tästä .  Tätä blogia luen siksi, että Liisa on hyvä ystäväni, mutta toisaalta lukisin varmasti muutenkin, sillä hänen bloginsa on erittäin hieno. Liisan banneri esimerkiksi on todellinen katseenkohdistaja, kolme erilaista ratsastuskuvaa saatu hienosti sommiteltua yhteen. Punainen värimaailma sopii tähän blogiin hyvin.

Liisan blogin vahvuus on tekstit ja kuvat. Bloggauksia tulee usein ja kaikki niistä luen aina, sillä niiden teksti on aina hyvälaatuista ja usein myös huumorintajuista. Kivaa on myös se, ettei hän aina kirjoita samasta jutusta, vaan blogissa vaihtelevat eri ponit, treenipostauksista raveihin ja kisoista erikoispostauksiin. Kuvia tulee usein ja ne ovat hyvälaatuisia. Välillä blogista löytyy myös kivoja videoita. Esittelysivut on myös selvästi huolella tehdyt ja helppolukuiset. Kannattaa ehdottomasti kurkata! :) Huom, jälkeenpäin saatu tieto: Blogi on tällä hetkellä piilotettuna.

4. Tekijä Nelistelyä -blogi

5. Tekijä Nelistelyä - blogi

Kaksi kivaa ja toisistaan erilaista banneria sain myös Nelistelyä blogin Inkalta. Näitä katsoin kumpaankin todella kauan, enkä vieläkään osaa sanoa, kummasta pidän enemmän. Ylempi on yksinkertainen, mutta hieno ja alemmassa on enemmän kuvia ja kaunis fontti. Kummatkin ovat todella hienoja.

Inkan blogiin pääset tästä. Tätä blogia itse luen melko ahkerasti kiinnostavien postauksien vuoksi. :) Alussa huomio kiinnittyy banneriin ja erityisesti sen hauskaan fonttiin. Blogin ulkoasusta pidän muutenkin paljon, varsinkin oikean laidan hevosen ja ihmisen kuvasta. Postauksissa on kuvia paljon, videoitakin aina välillä ja tekstiä usein aika paljon (mistä ainakin minä pidän.)

Esittelysivut ovat tosi hyvät ja kattavat, Jimpan sivullakin tekstiä on paljon, mutta niin hyvin kirjoitettu että sen jaksaa kyllä helposti lukea. Blogilla on myös blogikirppis.

Nyt vuoro onkin lukijoilla! Mikä banneri tulee ensin blogiìn käyttöön? 1, 2, 3, 4 vai 5? Itse en osaa päättää, joten laittakaahan te kommenttia ja perusteluja. Kiitoksia vielä kerran kaikille bannerin tekijöille! :)

5 kommenttia:

Avaa suusi. :)